Älykellot perheen pienimmille

Lasten älykellot sisältävät monia opettavaisia ominaisuuksia

Aikuisille suunnattujen erilaisten ja eri tarkoituksiin tarkoitettujen älykellojen lisäksi markkinoille on saapunut myös monia lapsille suunnattuja älykelloja, jotka sisältävät monia hyödyllisiä ominaisuuksia sen lisäksi että lapsi voi tällaisen älykellon avulla oppia kellonajat. Älykellojen ominaisuudet vaihtelevat hieman, mutta niistä voi löytyä esimerkiksi erilaisia lasta kiinnostavia videoita, mahdollisuus ottaa valokuvia sekä pelata kehittäviä pelejä. Osa kelloista kertoo lapselle kulloisenkin kellonajan. Kameran sisältävän älykellon avulla lapsi voi opetella valokuvien ottamista sekä zoomaamista, mikä auttaa kehittämään lapsen hahmotuskykyä. Lapsi on usein kovin ylpeä aivan itse ottamistaan kuvista ja vanhemmat saattavat yllättyä siitä, miten luovia lapset ovat kuvauskohteita ja kuvakulmia valitessaan. Jos kellolla voi tehdä videoita, voi lapsi helposti tehdä vaikkapa oman lyhytelokuvan tai nauhoittaa mielenkiintoisia vierailukohteita ihkaomaan kelloonsa. Hauskat valokuvatehosteet kannustavat lasta luovaan toimintaan, samoin kuin kuviin tarjolla olevat erilaiset suodattimet ja kehykset. Tällaisen toiminnan kautta lapsi saa onnistumisen elämyksiä sekä kokemuksen siitä, että hän osaa luoda mielenkiintoisia kuvia aivan itse. Monista kelloista voi lähettää videoita sekä kuvia suoraan tietokoneeseen, jolloin lapsi voi lähettää muokkaamiaan kuvia vaikkapa kaverin sähköpostiin.

Kellonaikojen oppiminen on äärimmäisen hyödyllinen taito, minkä oppimista monet älykellot tukevat kertomalla lapselle paljonko kello on. Näin lapsi oppii pikkuhiljaa itsekin tunnistamaan kellonaikoja. Jos kellossa on mahdollista valita sekä digitaalinen että analoginen näyttö, auttaa tämä lasta hahmottamaan aikaa molemmilla ilmoitustavoilla, mistä on hyötyä koulussa sekä lapsen arkielämässä. Osa lasten älykelloista sisältää kymsmart-watch-821559_960_720meniä erilaisia kellotaulumalleja.

Ajastin sekä herätystoiminto ovat erittäin hyödyllisiä ominaisuuksia ja joissakin kelloissa lapsen herättää hauska animaatio, jonka voi valita useasta eri vaihtoehdosta. Kouluaamuihin herääminen on huomattavasti helpompaa, kun herätys on näin mieleinen. Äänitysmahdollisuus sekä äänen muuntelumahdollisuus antavat lapselle monia mukavia mahdollisuuksia – lapsi voi niiden avulla vaikkapa haastatella äitiä ja isää ja muuttaa sekä haastattelijan että haastateltavan äänen aivan hassuksi. Erilaiset oppimispelit kehittävät lapsen monia taitoja ja tarjoavat lapselle mukavaa ajanvietettä.

Paljonko lasten älykellot maksavat?

Lasten älykelloja löytää alle satasella. Ennen kellon ostoa kannattaa tarkistaa, kestääkö kello kosteutta ja kuinka kauan sen akku kestää käyttöä, jotta kello kestää pienen tutkimusmatkailijan vauhdissa mukana.